Eikö saastuttajan pidäkään maksaa?
Ooh jees, kuten Hervannassa sanotaan. Olen vaikka kuinka pitkään yrittänyt etsiä jotakin lukemisen arvoista suomalaista blogia. Pinserin blogilistan blogit voi luokitella suurimmalta osin seuraaviin kategorioihin: oman mielen kuohuntaa bloggaavat, oman mielen kuohuntaa bloggaavien arvostelijat ja lemmikkikissan edesottamuksista bloggaavat. Ei niin, että näissä olisi jotakin vikaa, mutta kohdeyleisö on ehkä jossain muualla kuin minun näppäimistöni ääressä.
Nyt löysin sentään pari kiinnostavaa blogirullaa, joista toinen on Jouni Heikniemen Lakiblogi ja toinen Niko Lipsasen Oikealla asialla. Edellisestä tulee toivottavasti olemaan hyötyä lainsäädännön seurannassa. Viimeksimainittua voisin luonnehtia viheroikeistolaiseksi mielipideblogiksi.
Tästä Lipsasen blogista nappasin artikkelin, jossa kirjoittaja suomii erään toisen nettisivun saaste/päästöveroja vastustavaa mielipidekirjoitusta.
Blogatut kommentit ovat hyviä. Verotus ei kuitenkaan ole täydellinen ratkaisu: se toimii ehkä jossakin määrin tilanteessa, jossa valtiossa (tai tullialueella) tuotetaan hyödykettä paikalliseen käyttöön, mutta tullialueiden välisessä kaupassa tariffien valitseminen PPMien (production and process method) perusteella ei ainakaan nyky-WTO:ssa toimi. Oletetaan nyt, että WTO ei kaadu ja kysytään, miksi ei? Hyviäkin perusteluita löytyy: aiemmin mainitsemani Bhagwati ottaa esimerkiksi Yhdysvallat, jonka kaikkiin tuotteisiin pitäisi lätkäistä ympäristövero Kioton ilmastosopimuksen hylkäämisen vuoksi. Kuitenkin USA on aivan liian iso, että tällaista tariffia kukaan pystyisi määräämään. Näin negatiiviset PPM-sanktiot olisivat sitten joka tapauksessa epäreiluja joitakin maita kohtaan - joko epäreilusti kiristäviä tai epäreilusti suosivia.
Alkuperäisen mielipidekirjoittajan mainitsema normiohjaus ei kyllä toimi sen paremmin. Ensinnäkin, yksittäisellä valtiolla ei ole kykyä määrätä uhkasakkoa rajojensa ylitse. Toiseksi, kirjoittajan ajatus siitä, että normeja voitaisiin sopia kansainvälisesti jollakin maagisella tavalla helpommin kuin PPM-tariffeja on kyllä ainakin minun ymmärrykseni tuolla puolen (paitsi kun kyseessä on jokin selkeästi määriteltävä pahuus, kuten esimerkiksi tupakka). Kolmanneksi, tuotanto siirtyy helposti valtioon, jolla on nk. Nike-lähestymistapa: "Just do it".
Olisi tietenkin hienoa, jos PPM-sanktioita voitaisiin määrätä tariffeihin tasapuolisesti, mutta isot valtiot ovat aina isoja valtioita, ja ne eivät leiki samalla hiekkalaatikolla pienten kanssa. Bhagwati ehdottaa yhdeksi vaihtoehtoiseksi ratkaisuksi positiivisia tukia luontoystävällisille tuotteille. Mitä tämä olisi? Kahden minuutin brainstormingin tulos on: kuluttajavalistuksen ja sopivien kansalaisjärjestöjen tukemista, luontoystävällisten tuotantomenetelmien korkean tason tutkimuksen tukemista (joka muuten tuottaisi vientituotteitakin!), paikallisten yhteisöjen sananvallan kasvua esimerkiksi kaavoituksessa (kuka saa rakentaa millaisenkin tuotantolaitoksen ja tehtaan) ja toimilupien alistamista jatkuvan, toteennäytetyn ympäristöystävällisyyden kehittämiselle. (No okei, viimeinen ei enää ole niinkään porkkana kuin keppi.) Muita tapoja löytyy varmaan samaa tahtia.
Oli kyseessä sitten tuki tai negatiivinen sanktio, tärkeää kuitenkin on, että saastuttaja tai saastuttavaa hyödykettä kuluttava maksaa kulut. Tukia ei voi ottaa niiden pussista, jotka eivät saastutusta edistä. Muutoin takaisinkytkentä vääristyy. Kaikilla kolmella tavalla ohjata tuotantoa ja kulutusta on oma roolinsa: normit ja sakot rankaisevat sääntöjen rikkojia ja suoranaisia ympäristörikollisia - yhtiöiden lisäksi myös yhtiöiden johdon on oltava vastuussa henkilökohtaisesti taloudellisten väärinkäytösten tavoin. Mutta todellinen kehitys tapahtuu itseään ruokkivalla positiivisella spiraalilla, ja siihen tarvitaan joko tariffiohjausta ja/tai positiivisia tukia.
Other articles in category /Ymparisto --
Share link





