avs Online

YLEn MOT-ohjelman toimittaja Martti Backman on aiemmin tehnyt kantaaottavia dokumentteja mm. luomusta ja Reilusta kaupasta. Tänään esitetty dokumentti geenimanipulaatiosta jatkoi samaa sarjaa. Kaikki mainitut dokumentit ovat olleet yleensä vihreitä arvoja vastustavia. Kritiikki on aina hyvä asia, mutta valitettavasti näiden ohjelmien tyyli on ollut lähinnä vyön alle lyömistä ja populismia (ks. vaikkapa tämänpäiväisen ohjelman käsikirjoituksen loppu).

Köyhissä maissa ollaan luonnollisesti ongelman edessä: noudattaako varovaisuusperiaatetta - siis välttyäkö esimerkiksi geenimanipuloitujen organismien aiheuttamalta geenipoolin saastumiselta - vai saadako (ainakin lyhyellä tähtäimellä) enemmän ruokaa pienemmällä rikkaruohojen kitkemisellä ja hyönteismyrkkyjen käytöllä. Geenimanipuloitujen organismien käyttö saattaa olla turvallista ja esimerkiksi nk. kultaisen riisin käytön sivuvaikutukset saattaisivat jäädä pieniksi tai olla kokonaan näkymättä. Mutta me emme tiedä. Esimerkkejä varovaisuusperiaatteen hylkäämisen ongelmista löytyy useita. Esimerkeiksi voidaan nostaa esimerkiksi DDT ja talidomidi, jotka kumpikin olivat 1950-luvun sokean tekniikkauskon uhreja (toinen päätyi rajusti ylikäytetyksi ilman, että ajateltiin sillä olevan mitään vaikutuksia ympäristöön ja toista ei testattu kunnolla). Tai vaikkapa BSE, "hullun lehmän tauti", joka syntyi kun kasvissyöjistä tehtiin pakolla lihansyöjiä "luonnollisuuden" varovaisuusperiaate unohtaen. Varovaisuusperiaate hidastuttaa uusien tuotteiden markkinoille tuomista ja saattaa joistakin tuntua uusluddiittiselta, mutta kysynpä vastakysymyksen: mitä jos uusien teknologioiden mainostus-, markkinointi- ja lobbausvarat kohdennettaisiinkin turvallisuusselvityksiin, jolloin turvallisuudesta olisi pitävämpää näyttöä, eikä tätä tunteille ja peloille perustuvaa keskustelua tarvitsisi niin paljon käydä?

GMO:n ongelma on se, että maailman geenipoolista ei saa kerran sinne päässyttä "geenisaastetta" enää millään pois. Toki se liukenee ajan myötä, mutta huomattavasti hitaammin kuin useimmat kemikaalit, joiden päästöä ympäristöön viime vuosituhannella erityisesti harrastettiin.

On täysin ymmärrettävää, että valinta nälän ja geenimanipuloitujen organismien välillä on nälkäiselle helppo: Maslow'n tarvehierarkiakin esittää, että ihmiset pyrkivät tyydyttämään fysiologiset tarpeensa ensin. Backman käyttää tätä hyväkseen aitoon roskalehtityyliin, nimeten dokumenttinsakin raamatullisesti "minulla oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa". Vastaamatta kuitenkin jää, että miksi nälänhätää sitten on? Kaipa nälkää pitäisi pyrkiä poistamaan ensisijaisesti poistamalla nälän syy? Tähän liittyykin asia, jota Backman - tarkoituksellisesti tai vahingossa - ei ota lainkaan esiin. Siinä hän joutuisikin heikommille jäille.

Nälkä on rakenteellinen ja poliittinen ongelma, ei niinkään ravitsemuksellinen. Esimerkiksi Intiassa oli riittävästi ruokaa kaikille kansalaisille, mutta silti osa väestöstä oli nälässä ja "ylijäämää" tuhottiin pari vuotta sitten. Tarvitaan siis ennen kaikkea poliittista tahtoa, vakautta ja rauhallisia oloja. Nämä pienentävät nälkää myös vähentämällä syöjien määrää: stabiilissa yhteiskunnassa vanhemmat eivät tarvitse niin paljon lapsia takaamaan oman vanhuutensa turvaa.

Toinen nälän taustalla oleva ongelma on ravinnon yksipuolisuus. Monokulttuurinen GMO-viljely ei ainakaan paranna asiaa. Monokulttuurit, olivat ne sitten yhden kasvilajin plantaaseja tai muuten pieniä, vaihtelun puutteesta kärsiviä geenipooleja, kärsivät samankaltaisuudestaan. Kuten tietokonevirukset, jotka saastuttavat kaikki Microsoft Windows-koneet helposti, voi yksi kasvitauti tai tuholainen tuhota kaikki samanlaiset kasvit. Geenimanipuloitu kasvi ei ole välttämättä sen kestävämpi uutta tuholaista tai tautia vastaan.

Backman esittää myöskin, että kehitysmaiden viljelijöiden etu on maksaa terminaattorigeenillä varustetuista (toisessa polvessa itämättömistä) siemenistä joka vuosi siementen tuottajille ja ostaa esimerkiksi torjunta-aineet samasta paikasta. Onhan se kätevää niin kauan kuin hinta pysyy inhimillisenä, rajat pysyvät auki, kauppa toimii ja kyseinen yritys katsoo tarpeelliseksi olla ko. bisneksessä. Mutta tämä kadottaa maanviljelystaidon ja muuttaa sen kärjistäen "lisää vain vesi"-tyyppiseksi muffinsileipomiseksi. Kuka muuten takaa sen, että siementen hinta säilyy maltillisena?

Minua kummastuttaa myös raaka luomu vs. ei-luomu vs. GMO -väittely. Kaipa nyt jokainen ymmärtää, että jos Nicaraguassa koppakuoriainen on kämmenen kokoinen, pohjoismainen luomuviljelyajatus on hiukan heikoilla. Mutta miksi luomuviljelystä ei voisi ottaa niitä hyviä puolia käyttöön myös etelässä? Esimerkiksi kahvipapujen kuorien kompostointi luomulannoitteeksi on vähentänyt koleraa (kahvipapujen kuorissa on paljon sokeria, joka jokiin dumpattuna toimi elatusalustana) ja varjokasvien ja diversifioidumpien viljelyksien käyttö mahdollistaa runsaamman ruokavalion ja paremman kestävyyden tuholaisia vastaan. Siltikään täyteen, sertifioituun luomuun ei tarvitse mennä. Luomuviljelyn periaatteet voivat tuoda säästöjä torjunta-aineiden käytössä ja lannoitteissa, vaikka tuotanto olisikin "tavallista" maataloutta. Useimpien luomun vastustajien mielestä taistelu on aina mustavalkoinen. Todellisuudessa siellä on paljon vihreän sävyjä.