avs Online

Tämä merkintä on osa sarjaa teletunnistetietojen tallennuspakon vaikutuksista ja tässä pyrin käsittelemään yksityisyyden suojaa ihmisoikeutena. Aiemmin kirjoitin turvallisuuden ja kontrollin suhteesta sekä teletunnistetietodirektiivistä.

Usein kuulee sanottavan, että mikäli henkilöllä ei ole mitään salattavaa, miksi hänen pitäisi olla huolissaan valvonnasta?

Tähän on kolme hyvää vastausta. Ensimmäinen on lyhyt vastaus: koska minä en tee mitään rikollista, miksi minua pitäisi valvoa? Jos kehenkään ihmiseen ei voi luottaa, on yhteiskunnalla aika heikko tulevaisuus. Jonkinasteinen luottamus on kuitenkin taustalla lähes kaikissa päivittäisissä toimissamme.

Valitettavasti tämä lyhyt vastaus ei nykyään tunnu purevan. Aloitetaan toisen syyn perustelu siis täyslaidallisella, YK:n ihmisoikeuksien julistuksella.

12. artikla: Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.

Jo tämän valossa on mielenkiintoista, että teletunnistetietojen tallennusvelvollisuudella kuitenkin pyritään luomaan tilanne, jossa kaikkien tietoverkkojen käyttäjien kommunikaatiotietoja säilytetään riippumatta siitä, ovatko he rikoksesta epäiltyjä vai eivät. YK:n ihmisoikeuksien julistusta vastaan kuitenkin toimitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kerätystä tiedosta aletaan seuloa henkilöitä mielivaltaisesti valituilla kriteereillä, kuten esimerkiksi saksalaisessa Rasterfahndungissa tehdään. Tämän kaltaisen informaatiotroolauksen tavoitteena on siis löytää epäilyn ulkopuolella olevasta ihmisjoukosta joillakin kriteereillä suppeampia joukkoja, joista voidaan tehdä suoraan epäiltyjä. Heihin voidaan sen jälkeen käyttää muita rikostutkinnallisia keinoja, koska heidät on keinotekoisesti muutettu epäillyiksi mielivaltaisesti valitulla "suodattimella".

Kolmas syy on se, että erilaisella informaatiotroolauksella ja kalastelulla saatava tieto on usein hyvin heikkolaatuista. Se voi myös puolivahingossa yhdistyä väärään henkilöön, väärään tietoon tai sitten sitä voidaan tulkita tavalla, joka johtaa väärään johtopäätökseen. Yhdysvaltalainen lentokieltolistajärjestelmä, joka luokittelee matkustajat eri turvallisuustasoille ja kieltää joitakin lentämästä, toimii paljolti juuri eri tietokantojen yhdistelyn ja seulonnan periaattein. Oireellista on, että järjestelmä luokitteli turvallisuusuhaksi esimerkiksi yhden senaattorin. Toisena esimerkkinä varhaisemmasta historiasta löydämme esimerkiksi Owen Lattimoren, yhdysvaltalaisen akateemikon, joka joutui McCarthyn kommunistivainojen kohteeksi. Hänet todettiin syyttömäksi, mutta häntä vastaan oli kerätty kattava tietokanta, joka hänen omien sanojensa mukaan "kuvaili miestä, joka olisi saattanut olla olemassa".

Koska teletunnistetietojen myötä syntyy erittäin kattava tietokanta eri ihmisten suhteista ja maantieteellisistä sijainneista, houkutus näiden tietojen käyttämiseen mielivaltaisessa seulonnassa on hyvin suuri. Samalla riski syyttömien henkilöiden profiilien "saastumisesta" on merkittävä: soitot vääriin numeroihin, asiakkuudet rikollisen yrityksessä tai päinvastoin, liikkuminen samaan aikaan samoissa paikoissa kuten kantakrouvissa, nimien samankaltaisuus, käytetyn puhelimen osto, perheenjäsenen tai kaverin puhelimen lainaus, väärennetyt sähköpostiosoitteet ja naapurin tai satunnaisen kaupungilta löytyneen avoimen WLANin käyttäminen ovat kaikki tapoja, joilla kuka tahansa meistä saattaa joutua erityisen huomion kohteeksi - ja poliisi tulee aamulla saranapuolelta sisään.

Vakavien rikosten tapahtuessa paine sen selvittämiseksi on kova. On odotettavissa, että tällöin oikaistaan monessa kohtaa. Monissa maissa - jonne siis suomalaistenkin tiedot päätyvät - ei ehkä viranomaisten mielestä ole niin noponuukaa jos muutama syytön joutuu viettämään pari viikkoa putkassa. Se näyttää vieläpä tehokkaalta. Valitettavasti se vain on ihmisoikeusloukkaus.

YK:n ihmisoikeuksien julistus sanoo, että yksityisyyden suojan loukkauksia vastaan tulee olla lain suoja. Kun nyt näyttää siltä, että direktiivin myötä Suomessakin on pakko ryhtyä teletunnistetietojen laajamittaiseen tallennukseen, vähimmäisvaatimus lain kirjaimeksi on, että tietoja saa käyttää vain, mikäli epäily rikoksesta on jo valmiiksi olemassa. Viranomaisen on pystyttävä myös todistamaan, että epäily ei ole syntynyt luovasta tietokantojen yhdistelystä vaan taustalla on todellinen rikosepäily. Ennen kaikkea viranomaiset eivät saa harjoittaa erilaista seulontaa "löytääkseen töitä". Samojen vaatimusten on pädettävä siirrettäessä tietoja muihin maihin.