avs Online

Minulta on nyt jo useaan otteeseen kysytty, mitkä ovat teletunnistetietojen tallennuspakon yhteiskunnalliset seuraukset. Asiaan on valitettavasti vaikea vastata lyhyesti, mutta päätin kirjoittaa blogiini sarjan artikkeleita aiheesta nyt tammikuun parin ensimmäisen viikon aikana. Ensimmäisessä osassa - siis tässä - kirjoitan turvallisuuden ja kontrollin suhteesta ja siitä, kuinka teletunnistetietojen tallennuksen kaltainen joukkovalvontamekanismi kääntyy nopeasti väärinkäytetyksi ja hankalasti valvottavaksi ongelmaksi.

Kontrolli lisää joskus, mutta ei suinkaan aina, turvallisuutta. Kontrolli on kuitenkin houkutteleva näennäisturvallisuuden lisäykseen käytetty keino. Houkuttelevuus perustuu kontrollin kahteen ominaisuuteen: ensinnäkin kontrolli pyrkii säilyttämään vallitsevan asiaintilan, jolloin voidaan ainakin näennäisesti havaita poikkeamia helpommin historiallisen tiedon (tai informaation) perusteella. Tämä ominaisuus muuttuu kuitenkin eräänlaiseksi perversioksi kun kontrollia lisätään status quon varmistamiseksi itseisarvona. Vallassa kulloinkin olevalle taholle vallitsevan asiaintilan säilyttäminenhän on jo itsessään tärkeää - ongelma vain on, että muiden kuin valtaa käyttävien osalta kontrolli yleensä vaikeuttaa uuden luomista ja kehittymistä. Kontrollin lisääminen sopiikin tämän vuoksi erityisen hyvin esimerkiksi enemmistökonservatiivipuolueille.

Toinen kontrollin ominaisuus on sen helppo markkinoitavuus. Jos vaara (tekaistu tai todellinen) uhkaa lintukotoa, viranomaisten ja poliitikkojen on suosituimmuutensa säilyttääkseen pakko näytellä tekevänsä jotakin - ja mielellään vielä tällä kvartaalilla. Kontrollin lisääminen on näppärää puuhastelua, jolla annetaan harhakuva turvallisuuden lisäämisestä. Todellisen turvallisuuden lisääminen esimerkiksi sorrettujen ihmisryhmien hyvinvointia parantamalla kun on liian abstrakti, vaikea, kallis ja aikaa vievä prosessi. Poliitikolle yhtälö on yksinkertainen: jos esiinnyt päättäväisesti ja lisäät "turvallisuutta" kontrollin keinoin ja se ei auta, olet kuitenkin tehnyt kaikkesi. Jos taas et tee mitään välittömästi näkyvää, olet syyllinen lepsuiluun.

Kontrolliin perustuvilla "turvallisuusmekanismeilla" on taipumus muuttua itseisarvoisesti kontrollin välineiksi ja tällöin ne voivat kääntyä turvallisuutta vastaan. Ranskan poliisi on keskittynyt viime aikoina lähinnä henkilöllisyyden tarkastamiseen pistokokein (erinomainen esimerkki kontrollista ilman turvallisuusvaikutusta) ja pikkurikollisuuden torjuntaan katupartionnilla. Le Monde Diplomatiquen mukaan tämä on haitannut monimutkaisemman rikollisuuden torjuntaa mutta ennen kaikkea se on herättänyt närää maahanmuuttajien keskuudessa, koska tarkastukset ja kontrolli keskittyvät erityisen voimakkaasti heihin. Briteissä "Driving While Black"-ilmiö aiheutti sen, että tummaihoisen henkilön pysäyttämistodennäköisyys liikenneratsiassa 1990-luvun alussa oli viisi kertaa niin suuri kuin valkoihoisen. Pariisin ongelmallisissa lähiöissä totaalinen kyllästyminen jatkuviin henkilöllisyyden tarkastuksiin johti lokakuussa 2005 siihen, että kaksi teiniä pakeni poliisin henkilöllisyystarkastusta sähkökaappiin - tunnetuin seurauksin, joka laukaisi mellakat, jotka johtivat yhden ihmisen kuolemaan, 8973 auton polttamiseen, 200 miljoonan euron omaisuusvahinkoihin, 2888 pidätykseen ja 126 loukkaantuneeseen poliisiin.

Saksalla on jo 40-vuotinen kokemus Rasterfahndungista, joka voitaisiin kääntää ehkä profilointihauksi. Ideana on yhdistellä erilaisissa tietokannoissa lilluvaa informaatiota niin, että epäilyttävät ihmiset paljastuisivat. Englanniksi toimenpidettä kutsutaan informaatiotroolaukseksi (data trawling), joka välittääkin onnistuneesti kuvan ryöstökalastajasta, jonka verkkoon jää saaliin lisäksi delfiineitä.

Rasterfahndungia käytettiin vuoden 2001 jälkeen "nukkuvien solujen" etsinnässä. Haussa yhdistettiin Saksan väestörekisterikeskuksen, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijarekisterien sekä ulkomaalaisrekisterin tietoja. Seulonnan kriteerit olivat ikä (18-40 vuotta), sukupuoli (mies), opiskelijastatus (opiskelija tai entinen opiskelija), uskonto (islam) ja kotimaa, jonka väestö on pääasiallisesti islaminuskoista. Tällä otannalla Saksasta löytyi 31988 henkilöä, josta paikallispoliisit tutkivat loppujen lopuksi 1689 henkilöä yksittäin. Koko harjoitus vei enimmillään 400 poliisin työajan yhdessä Saksan osavaltiossa ja lopputuloksena yhtään terroristia ei löytynyt. (Lähde: Bürgerrechte & Polizei/CILIP nr. 80, Statewatch Bulletin May-August 2005.)

Teletunnistetiedot antavat Rasterfahndungin ja henkilöllisyystodistusten näyttämisen kaltaiselle kontrollimekanismille aivan uusia ulottuvuuksia, koska niiden perusteella saadaan tietoa reaaliaikaisista ihmisten välisistä verkoista. Teletunnistetietojen käytössä astutaan varmasti yli rajan, jossa henkilön etninen alkuperä tai vaikkapa elämäntyyli muodostavat "epäilyttävien" ihmisten joukkoja. Koska teletunnistetietoja voidaan prosessoida kohteen huomaamatta - toisin kuin henkilöllisyystodistuksia ja liikenneratsioita - valvonnan järjestäminen on hyvin vaikeaa. Jos viranomaisiin kohdistuvaa valvontaa halutaan edistää kansalaisten taholta, viranomaisten on helppo vedota "tutkinnallisiin syihin" ja kieltäytyä tiedottamasta. Aikaisempikin Supon/Soneran teleurkintajuttu (joka päättyi valtaosin vapauttavaan päätökseen) käsiteltiin suljetuin ovin.

Toisaalta teletunnistetiedot voidaan joustavasti lähettää muihin EU-maihin. Saksassa on jo nyt aktiivinen Rasterfahndung, joka epäilemättä tulee pyytämään aktiivisesti tunnistetietoja muilta jäsenmailta. Britanniassa taas on voimassa laki suukapulamääräyksistä, jolla tutkinnan kohteeksi joutunutta voidaan kieltää puhumasta tutkinnasta kenellekään ja näin tehokkaasti estää häntä hankkimasta edes apua ja tukea itselleen. Vaikka Suomessa siis asia hoidettaisiinkin hyvin (oletus, joka Sonera-tapauksen myötä lievästi huvittaa), muualla Euroopassa asia ei välttämättä ole niin.

Oikeusvaltiossa ihmisten epäily pitäisi aina perustaa heidän tekoihinsa. Pelkästään mielipiteen, syntyperän, iän, sukulaisuuden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautuneisuuden tai vastaavan perusteella epäily - oli se sitten oikeaa rehellistä rikostutkintaa tai Rasterfahndungia - ei saa tehdä. Kunnollisten ja toimivien rajoitusmekanismien puuttuessa alaspäin viettävä rinne on liukas ja varminta on olla astumatta sille.