avs Online

Homer Simpson äänestää sähköisesti (pätkät YouTubessa).

How MEPs work on hyödyllisen oloinen sivusto, josta voi tutkailla europarlamentin jäsenten äänestyskäyttäytymistä ja lojaalisuutta ryhmälleen (joka siis ei tietenkään ole aina hyvä idea).

Esimerkiksi niinkin tärkeä asia kuin Excise duty on beer produced locally in Madeira on mennyt melko yksimielisesti läpi, mutta porukan kapinalliset on nyt helppo identifioida tämän palvelun avulla.

Tärkeää on tietysti analysoida, mistä äänestyksessä on oikeastaan kyse. Joissakin asioissa äänestyksiä on vino pino, erilaisille lisäyksille ja muutosehdotuksille.

Myös yksittäisten henkilöiden profiilia voi tukiskella. Esimerkkinä Satu Hassi:

• Attendance to plenary 88.00% (44 out of 50)
• Loyalty to political group 97.73% (992 out of 1015)

(Via Power of Information Task Force.)

Meinasin kirjoittaa Tuija Braxin demokratiakriisikommenttien innoittamana siitä, kuinka alituinen (asiantuntija)kansalaismielipiteen huomiotta jättäminen turhauttaa. Mutta Effin Tapani Tarvainen ehti sanoa kaiken, joten lukekaapa Effin blogista ja tulkaa sitten takaisin tänne. Odotan kyllä.

(... dum di dum ...)

Ajattelin sitten ihan konkreettista keinoa siihen, miten suoraa kansalaismielipidettä voitaisiin järkevästi saada kasaan.

Netissähän on se ongelma, että kun sanojensa vastuuta voi paeta pseudonyymin taakse, keskustelun taso laskee luvattoman alas. Pahimmillaan se laskee jopa Helsingin Sanomien uutisten kommentointiketjujen tasalle, ja se on jo melkoisen alhaalla se. Sivumennen sanoen, tämä on myös (spämmin ja laiskuuden ohella) se syy, miksi en omassa blogissani pyöritä kommentointimahdollisuutta: minua ei juuri kiinnosta käydä omalla nimelläni keskustelua nimimerkkien kanssa.

Mutta entäpä jos luotaisiinkin oikeasti toimiva sähköinen kommentointijärjestelmä lainsäädäntötyön kansalaiskommenteille? Se voisi toimia vaikkapa niin, että kansalaiset tai järjestöt voisivat kirjailla oman kommenttinsa kaikkien nähtäväksi ja kansalaiset voisivat sitten hienoilla HST-korteillaan tai pankkitunnuksillaan käydä allekirjoittamassa kommentit omiin nimiinsä. Tokikaan kommenttien saamat "äänimäärät" eivät saisi olla kommenttien mukaanoton ainoa kriteeri, eikä niitä pitäisi missään tapauksessa rinnastaa äänestystulokseen vaan pikemminkin johonkin addressin kaltaiseen valmisteeseen. Veikkaisin kuitenkin, että kommenttien saama noste olisi huomattavan hyvä indikaattori niiden sisältämästä järjen valosta.

Asiaan liittyen, The Economistissa oli viime viikolla erityisliite e-hallinnosta. Sen mukaan hallinnon sähköisen asioinnin virstanpylväät ovat i-, e- ja m-hallinto. I-hallinnossa lomake on netissä, mutta se pitää tulostaa ja lähettää postissa. E-hallinnossa lomakkeen voi täyttää ja lähettää netissä. M-hallinnossa lomakkeen voi sitten yrittää täyttää matkapuhelimella.

Artikkelisarjan osa The Road to E-Democracy käsittelee juuri tätä kansalaisten vieraantumista äänestämisestä. Se varoittaa myös uhkaavasta ansasta, nimittäin

(...) "All too often, public-sector investment in technology has been wasted by administrations unable to tackle the cultural change necessary to realise its potential."
In short, badly managed organisations with computers will stay badly managed. That has been the lesson from private business, and it equally applies to the public sector, where e-government has barely begun to scratch the surface of what is possible.

Sain tänään Oikeusministeriöltä vastauksen tiedusteluihini sähköisen äänestysjärjestelmän tietoturvasta.

Käytännöstä mitään pyytämistäni dokumenteista ei lähetetty, vaan Oikeusministeriö piiloutuu erilaisten salassapitopykälien taakse:

Sähköisen äänestyksen järjestelmästä tarkalla tasolla laadittu dokumentaatio on pidettävä salassa viranomaisen toiminnan julkisuudesta säädetyn lain (621/1999) 24 § 1 mom 7 ja 20 kohtien perusteella. Mainittujen lainkohtien mukaan salassa pidettäviä ovat toisaalta tietojärjestelmien turvajärjestelyjä koskevat ja niihin vaikuttavat asiakirjat (7 kohta) ja toisaalta asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisen, tässä tapauksessa järjestelmän OM:lle toimittaneen TietoEnator Oyj:n ja sen alihankkijan, liikesalaisuudesta (20 kohta). Myös vaaliviranomaisille OM:ssä laadittavien tietoturvaohjeiden tietyt yksityiskohdat saattavat olla salassa pidettäviä JulkL 24 § 1 mom 7 kohdan perusteella.

Lohdutuksena ministeriö kuitenkin kertoo, että "riippumattomat asiantuntijat" arvioivat järjestelmän. Lisäksi he lähettivät minulle "kuvauksen" äänestyksen tietoturvallisuusmekanismeista, jotka sisältävät seuraavan kaltaisia syvällisiä toteamuksia:

Käytettävien ohjelmistojen oikeellinen toiminta varmistetaan kattavalla Oikeusministeriön ja tietotekniikkatoimittajan suorittamalla testauksella. Järjestelmä tarkastetaan ulkopuolisen tahon toimesta ja keskeisten ohjelmistojen muuttumattomuus varmistetaan vaalien aikana. [...] Vaalitoimitsijat valvovat äänestyksen päätelaitteita vaalien aikana. Päätelaitteiden tekninen luotettavuus varmistetaan käynnistämällä ne vakiotilaan vaaleja varten suunnitellulta CD:ltä. Vakiotila rajaa päätelaitteen käytön äänestämiseen.

Kaiken kaikkiaan, merkittävät äänestyksen oikeellisuuteen liittyvät asiat ilmoitetaan kansalaiselle norsunluutornipassiivissa: asiat hoidetaan. Olkaa rauhallisia. Tulos ilmoitetaan vaalien jälkeen. Tulokseen luotetaan.

Tämä oli tietenkin täysin odotettavissa, kahdestakin syystä:

• Sähköinen äänestysjärjestelmä oli päätetty tehdä ja hankkeen peruminen luotettavuus- tai tietoturvasyistä olisi merkinnyt joillekin ihmisille kasvojen menettämistä. Oikeusministeriön alkuvaiheen dokumentit sisälsivät sanamuotoja, jotka heijastivat joko sokeaa teknologiauskoa tai tietämättömyyttä ohjelmistojen luonteesta: mitään pahaa ei voisi tapahtua.
• Todellinen tavoite Suomessa ei suinkaan ole äänestyspaikoilla tapahtuva sähköinen äänestys vaan nettiäänestys. Tätä heijastaa espanjalaisen Scytlin valinta äänestysjärjestemätoimittajaksi. Scytl ei tosiaankaan ole huonoimmasta päästä, vaan se nojaa oikeasti yliopistotutkimukselle äänestysprotokollissa ja heillä on nettiäänestystä varten ihan fiksujakin ideoita - heidän äänestyspatenttinsa on ihan kohtuullista luettavaa ja hekin dissaavat Dieboldin koneita. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että nettiäänestys ja täysin sähköinen äänestys ovat hienoilla protokollillakin toteutettuna paljon vaikeammin ymmärrettävissä kuin tavallinen lippuäänestys, jonka laskenta on hajautettu ja toimintaperiaate vesiselvä.

Nyt Oikeusministeriö ei valitettavasti anna edes asiantuntijoille mahdollisuutta varmistua itse järjestelmän oikeellisuudesta, puhumattakaan rivikansalaisesta. Onneksi mitään ei kuitenkaan voi tapahtua - kaikkihan me tunnemme Euroopan historiaa niin hyvin, että täällä ei ole milloinkaan ollut diktatuureja tai sisäpoliittisia kriisejä, eikä Euroopan Unionin jäsenvaltioissa ole koskaan esiintynyt vaalivilppiä tai lahjontaa.

Update: Kappas vain, sain palautetta! Tässäpä julkiset vastaukset kysymyksiin:

Q: Vastustatko liikesalaisuuksia? A: En tietenkään. TietoEnatorilla on oikeus pitää haluamansa asiat liikesalaisuuksinaan. Ongelma ei ole yritys tai yrityksen käyttäminen, ongelma on se, että tilaajalle (valtiolle) kelpaa liikesalaisuuksia sisältävä tuote. Ostaja tässä tekee virheen, ei toimittaja.

Q: Eikö salassapito lisää turvallisuutta? A: Joissakin tapauksissa - vaikkapa rahakuljetuksissa ja maanpuolustuksessa - on paljon asioita, joissa salassapito on oleellista. Demokraattiset vaalit eivät kuulu tähän kategoriaan. Tietojärjestelmien suunnittelu siten, että niiden turvallisuus lepää salassapidon varassa rikkoo Kerckhoffsin periaatetta, joka on modernien tietoturvallisten järjestelmien suunnittelun perusperiaatteita.

Q: Mutta toimivathan pankitkin netissä? A: Tähän ja moniin muihin vastaaviin kysymyksiin löytyy hyvä vastaus Effin sähköäänestys-FAQ:sta.

Saksan kieli soveltuu hienosti käskytykseen ja sota-aiheisiin termeihin. Blitzkrieg kuulostaa yhtä julmalta kuin se on. Tällä perustelulla muuan John Robb (entinen Yhdysvaltain terrorismin vastaisten operaatioiden suunnittelija) on keksinyt asymmetrisen sodankäynnin päästrategiaksi Systempunktiin iskemisen. Systempunkt on piste, jonka tuhoutuminen lähettää sekä suoria että heijasteisia ongelmia koko järjestelmän läpi. Systempunkt voisi olla öljynjalostamo, mutta se voi hyvin olla myös vartioimaton öljyputken osa tai vaikkapa vähittäiskaupan kassajärjestelmä.

Robb pyörittää mm. blogia nimeltä Global Guerrillas ja on kirjoittanut kirjan Brave New War, jonka hiljattain luin.

Kirjan pääasiallinen pointti on se, että nyky-yhteiskunnassa on liikaa systeemipisteitä jotta niitä voisi puolustaa siilipuolustuksella. Kirjan viimeinen luku Rethinking Security on loppujen lopuksi aika Vihreää kamaa. Kestävän kehityksen periaatteet pitäisi hänen mukaansa ottaa turvallisuusajattelun perusteeksi. Energia pitäisi esimerkiksi tuottaa paikallisesti ja hajautuneesti. Robb käyttää Schneierismiä "hauras turvallisuus" ja listaa niitä "turvallisuuden" muotoja, jotka eivät toimi: refleksinomaista poliisivaltioitumista sekä ennaltaehkäiseviä sotia ja valtionrakennusta.

Joskus käytin turvallisuudesta murokuppivertausta. Astiakaapissani on kivoja, pyöreitä Arabian 24h-sarjan murokuppeja. Vääränlainen, "hauras" turvallisuus on kuin kääntäisi murokupin ylösalaisin ja asettaisi marmorikuulan sen päälle. Kuulasta pitää koko ajan pitää kiinni, ettei se vieri kuperan kupin päältä lattialle. Hauraassa turvallisuudessa turvallisuuden siis tuottaa jatkuva kontrolli, joka ei saa ikinä nukahtaa. Oikeanlainen, "orgaaninen" turvallisuus taas on kuula oikein päin olevan kupin pohjalla. Vaikka kuppia keikuttaisi, järjestelmän stabiloivat ominaisuudet palauttavat kuulan aina keskelle. Turvallisuus on tällöin rakennettu sisään ympäristöön, eikä päivystävää stevaria tarvita. Murokupin reunat ovat juuri näitä hajautettuja, paikallisia, helposti korjattavia (ja ehkä itsekorjaantuvia) sekä luontaisesti alkutilaansa palaavia mekanismeja.

Juhannusfestaripaikkakunnalta palaavan bussin "normaalina" matkustajana olisin tänään kaivannut bussiin sähköistä äänestysjärjestelmää, jolla matkustajat olisivat voineet äänestää äänekkään, tupakkaa bussissa polttavan, kaljaa kittaavan ja suihkua koko juhannuksen vieroksuneen juopueen ulos bussista esimerkiksi Humppilan Urpolassa.

Varsinaisiin vaaleihin en kuitenkaan sähköistä äänestystä edelleenkään halua. Juhannuksen alla brittiläinen Open Rights Group julkaisi raportin (kopio) brittien toukokuuvaalien sähköäänestyspilotista. Kritiikin kärki on siinä, että järjestelmä on äänestäjälle musta laatikko. Tämän lisäksi käytettävyydessä oli mielenkiintoisia bugeja: esimerkiksi Conservation Partyn ehdokkaan kohdalla näytettiin Labourin logo. Kaiken kaikkiaan siis ei ole varmuutta siitä, että kansalaiset osaavat antaa äänensä oikein ja toisaalta riippumatta siitä, mitä ääniä annettiin, ei voida varmistua niiden oikeellisesta laskennasta. Ei kuulosta erityisen vakuuttavalta.

Suomessa pitäisi pikapikaa perustaa riippumaton tarkkailuryhmä, johon puolueet ja kansalaisjärjestöt saisivat nimittää teknisen ja/tai lakiteknisen asiantuntijansa. Tarkkailuryhmän pitäisi toimia erillään vaalitoimitsijoista ja heille pitäisi taata hyvä näkyvyys pilotin valmisteluun, itse vaaleihin ja jälkipyykkiin. Järjestelmän hankintaan liittyvä dokumentaatio (mm. määrittelydokumentit) pitäisi aktiivisesti julkistaa.

Ennakkoäänestys on alkanut. Sen huomaa parhaiten siitä, että vaalimainoksia jakaessa ihmisillä on nyt hyvä tekosyy kieltäytyä ottamasta mainosta ("äänestin jo"). Muitakin syitä toki esitetään. Tänään sain eräältä herralta kuulla, kuinka 15 vuotta sitten jokin tonttikaavoitus oli mennyt ei-toivotulla tavalla jonkin kunnanvaltuuston vihreiden ansiosta, josta tuohtunut herrasmies sai pontta vaatia, että puolue pitäisi tämän vuoksi kieltää.

Jossakin päin maailmaa kielto varmasti olisikin mahdollista, jos tonttikaavoitusongelma olisi aiheuttanut närästystä jollekin tarpeeksi korkealle virkamiehelle.

Yksi vaaliteemoista, joita toivon oman ehdokkaani tukevan, onkin sen puolesta toimiminen, että muualla maailmassa päästään kohti ilmaisunvapaudesta ponnistavaa demokraattista hallintojärjestelmää. Vaikka kansanedustajien merkittävimpiä valintaperusteita onkin yhteisen lompsan täyttö- ja käyttöperiaatteiden määrittäminen, on heillä mielestäni myös täysi oikeus kommentoida Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuvia asioita. Jos ei muuten, niin turvallisuuspolitiikka antaa siihen hyvän tekosyyn. Kyllä - muiden maiden ihmisoikeusloukkauksiin ja demokratiavajeisiin puuttuminen ja niistä keskustelun nostaminen on kansanedustajavelvollisuus.

Kun tässä nyt on tullut tunnustettua väriä jo jonkin aikaa, ei kukaan varmaan säikähdä, jos annan muutamia äänestyssuosituksia nyt, kun vielä kaikki eivät ole ehtineet äänestää.

Uudeltamaalta ehdotukseni on tietenkin itseoikeutetusti Jyrki Kasvi, 51 (numero siis, ei ikä).

Helsingissä hyvistä ehdokkaista onkin runsaudenpulaa. Jos äänestät Pekka Haavistoa (38), saat ainakin kokemusta ja näkemystä ihmisoikeuskysymyksiin ja turvallisuuspolitiikkaan. Toista sukupuolta edustamaan valitsen Mari Puoskarin, joka sattuu vielä olemaan meidän Suur-Kallion alueen asukkeja. Lisäksi Marin numero on sama 51 kuin Jyrkin, joten se on helppo muistaa.

Eduskunta hyväksyi varoitustarrat viina- ja olutpulloihin, kertoi Hesari tänään.

Voinkin jo sieluni silmillä nähdä raskaana olevan äidin, joka katsoo perjantaipulloaan ja huudahtaa aidosti hämmästyneenä: "Oho! Ihan tottako tämä on vaarallista sikiölle? Ei kukaan ole aiemmin minulle kertonut. Miksi tämä on pimitetty minulta?"

Not.

Pikaliimatuubissa on hyvä lukea, että "liimaa ihon ja silmät hetkessä", sillä pikaliima ei välttämättä ole jokaisen henkilön lapsuuden kokemusmaailmaa. Sen sijaan pahvikahvimukin kanteen stanssattu "varoitus: sisältö on kuumaa" kuulostaa samalta kuin "paavi on katolinen".

Varoitustarrojen ohella kieltäminen on toinen suosittu keino, jolla on helppo saada ääniä erityisesti arvokonservatiiveilta. Samalla kun pienet viinien maahantuojat liimaavat tästä lähin varoituslappuja laatuviineihin, toisaalla uutisissa Tuotevalvontakeskus haluaa varmistaa sen, että suomalaisille ei varmasti pääse muodostumaan minkäänlaista järkevää alkoholikulttuuria. Kaikki viinit on ostettava Alkosta, sillä sen myymä alkoholi on ilmeisesti jotenkin vähemmän myrkyllistä ja Alkon valmisteveroilla saadaan aikaan enemmän alkoholivalistusta kuin muiden yhtiöiden valmisteveroilla. Tai jotain tällaista logiikkaa ilmeisesti on käytetty.

Asioiden kieltäminen on järkevää silloin, kun jokin aktiviteetti selvästi ja suoranaisesti aiheuttaa harmia muille. Esimerkkejä ovat vaikkapa tupakoimattoman altistaminen tupakansavulle, autolla ajo humalassa ja lompakon varastaminen. Mutta kun kyse on harrasteesta, joka voi olla jopa hieman erikoinen, elitistinen tai muuten silmiinpistävä, mutta joka ei suoranaisesti haittaa muita, kieltoihin perustuva politiikka on yleensä tasapäistämistä ja äänten kalastamista niiltä, jotka kokevat erilaisuuden uhkana. Kulutusta voidaan ohjata verotuksella, mutta koska ihmisten prioriteetit ja arvot ovat niin erilaisia, kiellon käyttäminen regulaation instrumenttina on kuin kellon säätämistä aikaan pajavasaralla.

Vaaliteemana tämä tarkoittaisi mielestäni sitä, että ihmisille pitää jättää vastuuta omista tekemisistään. Joitakin uskonnollisia ryhmiä on kritisoitu siitä, että he voivat sysätä vastuun jollekin korkeammalle voimalle ("ei meidän tarvitse pitää huolta ympäristöstä, koska tuomiopäivä koittaa pian joka tapauksessa"). Turhien, maalaisjärjellä ja hyvällä peruskoulutuksella kuitattavissa olevien varoituslappujen funktio voi olla jollakin aikavälillä samankaltainen ("enhän minä voinut tietää, että sakset kädessä ei saanut juosta").

Vastuun anto ja vapauksien anto liittyvät erottamattomasti yhteen. Jos annetaan vapauksia, on annettava myös vastuuta. Jos vastuuta otetaan pois, useimmiten myös vapaudet lähtevät ennemmin tai myöhemmin - vastuu delegoituu jollekulle, joka tietää paremmin ja näin myös vapaus päättää siitä, mikä saa tehdä, delegoituu pois.

Liberaalit r.p. kertoo olevansa yhteistyössä "Tietoyhteiskuntapuolueen" kanssa. Liberaaleilla on mennyt hiukan heikonlaisesti viime aikoina. Sinänsä heidän tavoiteohjelmassaan on paljon hyvää, mutta ehkä henkilövalikoimassa on ollut sitten äänestäjien mielestä toivomisen varaa. Liberaalit r.p. onkin sitten ilmeisesti päättänyt siirtyä franchising-alalle, sillä Tietoyhteiskuntapuolueen lisäksi sivuliikkeen ovat perustaneet Masinaattoriehdokkaat. (Ilmeisesti nämä ovat eri asioita, sillä Tietoyhteiskuntapuolue on levittäytynyt kolmeen vaalipiiriin ja Masinaattorit vain Helsinkiin.) Yksi masinaattoriehdokkaista on aikaisemmin Vihreissä vaikuttanut Mikko Rauhala. En tiedä taustoja (enkä välttämättä halua tietääkään), mutta arvaukseni on, että jostain syystä Vihreät jättivät hänet ehdokaslistoille nimittämättä ja riippumattomana toimijana hän on siirtynyt mahdollisuuksiensa perässä. Toisaalta tämä vahvistaa käsitystäni henkilöstä, joka uskoo asiaansa. Vihreiden tappio.

Koska tunnen Mr. Rauhalan (pinnallisesti, mutta kuitenkin), uskallan suositella häntä äänestettäväksi jos äänesi on kaupan Helsingissä, tietoyhteiskuntateema on mielestäsi ylitse muiden ja jos olet jostakin syystä allerginen Vihreiden siitepölylle.

Loppujen lopuksi olen kyllä sitä mieltä, että ei tämä maa "tarvitse" erillistä tietoyhteiskuntapuoluetta. Vihreillä on kattava tietoyhteiskuntaohjelma ja sen lisäksi paljon kompetenssia muiltakin alueilta. Mutta jos tällainen puolue syntyy ja saa aikaan kansalaiskeskustelua, en lainkaan pane pahakseni. Jos he saavat Lex Karpelan ansiosta yhden masinointiehdokkaan läpi, yhteisymmärryksen Vihreiden kanssa luulisi syntyvän aika saumattomasti. Jyrki Kasvin, Tapani Tarvaisen ja Mikko Rauhalan combo olisi aika rok. Keltavihreään hallitukseen tuskin yritys sentään riittää...