avs Online

Demokraattien John Kerry on todennäköisesti demareiden uusi presidenttiehdokas jenkeissä. Yhdysvaltojen presidenttipelihän on nyt esivaalikierroksilla. Idea on se, että äänestäjät valitsevat presidenttiehdokasvalitsijamiehiä. Näitä tehdään kahdella tavalla, varsinaisilla esivaaleilla sekä vaalikokouksilla (caucus). Kesällä sitten valitsijamiehet kokoontuvat valitsemaan presidenttiehdokkaan. Käytännössä ehdokas on selvillä maaliskuussa. Tilannetta voi seurata esimerkiksi CNN:n pistetaulukosta.

Oma suosikkini, Dennis Kucinich, on myös vielä mukana kisassa - mutta eipä taida voittoon yltää. Kucinichin vaaliohjelmassa ovat mm. Patriot Actin kumoaminen, NAFTAn ja WTO:n korvaaminen reiluilla kauppasopimuksilla (tai reilun kaupan sopimuksilla), yksityisyyden puolustaminen sekä puhtaat energianlähteet. Mies on vieläpä vegaani. Voitte arvata, onko jätkällä saumaa missään muualla kuin Kaliforniassa. (Itse asiassa on, Ohiossa on toinen valitsijamies.) Sääli sinänsä.

Mutta takaisin Kerryyn. Millainen ulkopoliittinen mörkö tai enkeli meitä odottaa, jos hän onnistuu kampeamaan Ison Ween ulos valkoisesta talosta? Kerryn ulkopolitiikka on nk. progressiivista internationalismia, joka on demokraattien virallinen ulkopoliittinen doktriini. Internationalismi on politiikkaa, jonka mukaan taloudellinen ja poliittinen yhteistyö valtioiden välillä koituu kaikkien osapuolien hyväksi. Internationalismin kehykseen ei kuitenkaan mahdu ääriliberaali kaupan vapauttaminen, sillä ideana on säilyttää kulttuurisia erityispiirteitä (tietenkään kukaanhan ei estä säilyttämästä niitä kaupallisessakin toiminnassa, mutta logistisista syistä erot tuppaavat häviämään).

En ole valtiotieteilijä, mutta pitäisin Euroopan Unionia sekä esimerkiksi Bretton Woods-instituutioita (IMF:ää ja Maailmanpankkia) internationalismin esimerkkeinä. Ne murtavat kansallisvaltioiden päätäntävaltaa ja sitovat niitä voimakkaammin toisiinsa, ja tällä pitäisi olla tasapainottavia vaikutuksia. Kylmä sota vain piti huolen siitä, että maailmanjärjestys kaksinapaistui melkein viideksikymmeneksi vuodeksi, eikä homma ole muutenkaan kaikilta osin mennyt ihan putkeen.

Entäpä se progressiivisuus? No, on olemassa myös "konservatiivisen internationalismin" doktriini, jossa kansainvälistä yhteistyötä ohjataan yhden sateenvarjon - voimakkaimman valtion - ehdoilla ja suoraan yhteistyöstä nousevaa positiivista muutosta ei nähdä. Bretton Woods-instituutioiden (IMF:n ja Maailmanpankin) nykytila on hyvä esimerkki tästä. Yhdysvallat käyttää näissä organisaatioissa suvereenia valtaa, ja vaikka organisaatiot ovat sinänsä multilateraalisen internationalismin ajatuksen mukaisia, eivät ne käytännössä ole päässeet näin toimimaan. Uudempi, usein samaan sarjaan kuuluvaksi laskettu WTO on päätöksentekomielessä demokraattisempi (joskaan ei käytännössä tasa-arvoinen tai tasapuolinen), ja edellisen Cancúnin kokouksen karahdettua karille USA onkin pyrkinyt kahdenkeskisiin kauppasopimuksiin.

Kerryn ulkopolitiikka on siis ainakin paperilla nykyistä paljon enemmän muuta maailmaa huomioivampi. Kuitenkin edellisen demaripresidentin, Bill Clintonin kaudella taloudellinen tasa-arvo ei toteutunut globaalisti. Mitä ulkopolitiikka tulee todellisuudessa olemaan, jää nähtäväksi. Ja ainahan on se mahdollisuus, että Yrjö Puskan neocon-posse saa jatkoaikaa - kiinnostava syksy on tulossa.