Hei, me hakkeroidaan
HBO:n dokumentti 'Hacking Democracy' on Google Videossa ainakin vielä tällä hetkellä. Mielenkiintoista nähdä naamat nimille, joista Avi Rubin kirjoittelee kirjassaan.
Toisaalla, Ed Felten törmäsi vartioimattomaan äänestyskoneeseen vaalihuoneistossa. Nythän oli niin, että monet hyökkäykset koneita vastaan liittyvät siihen, että niihin voisi esimerkiksi asentaa uutta softaa muistikorteilta varastoinnin aikana (toki myös softankehityksen aikana, mutta tämä on vielä eri asia).
Jenkeissä äänestyskoneille on todellinen tarve. Esimerkiksi Kaliforniassa huomisissa vaaleissa on 13 eri ehdotusta, joihin pitää äänestää kyllä tai ei ja tämän lisäksi kahdeksan henkilövalintaa sekä kaupan päälle tuomarien virkojen vahvistamisia. Mutta miksi ihmeessä Suomessa, jossa äänen anto koostuu parin hikisen numeron kirjoituksesta ympyrän sisään, pitäisi ottaa tätä tekniikkaa käyttöön?
Voi, kuinka odotankaan näitä jenkkien vaaleja. Lapuista riippuvan paperisilpun sijaan saadaan laskea äänetyskoneyhtiön koodarien puoluekannasta riippuvia bittejä...
Other articles in category /Tietsikat/Tietoturva --
Share link





