avs Online

Olen jossakin määrin lehtiaddikti. Tilaan varovasti arvioiden pariakymmentä julkaisua, suurimmaksi osaksi ulkomaisia. Hiljattain päätin tilata myös Monoclen, Wallpaper-lehden luojan uudehkon "talouslehden", koska totesin ostavani kuitenkin jokaisen irtonumeron.

Ihastukseni Monocleen alkoi numerosta 2, jossa oli artikkeli Norjasta. Kuvitus oli ensiluokkaista: sivulla seisoi täti hiljaisen kylän lakeuksilla potkukelkan kanssa. Numerossa 4 lehti sitten kirjoitti Afganistanin huumeparonien huviloiden arkkitehtuurista ja Azerbaijanin nuoren polven diplomaateista. Nyt postiluukusta kolahtanut numero 7 kertoo muun muassa venäjän atomienergiahallinto Rosatomin järjestämästä Miss Atom -kauneuskilpailusta, jonka voittaja, vaaleatukkainen, siro ja pantterikuvioiseen mekkoon pukeutunut Elena "suunnittelee terrorismin vastaisia liiketunnistimin varustettuja järjestelmiä ja tunkeilijoita karkottavia vartiotorneja".

Talouslehtipä hyvinkin. Harvassa talouslehdessä vaan julkaistaan liitteenä jatkosarjana mangaa.

Etabloituneemman talouslehden Economistin vastaisku Monoclelle on Intelligent Life, jonka nimi on kyllä tolkuttoman epäonnistunut (toivottavasti heidän sisustusliitteensä nimi ei ole Intelligent Design). Sain juuri siitä ensimmäisen numeron käsiini ja en ole erityisen vakuuttunut sisällöstäkään. Lehti vaikuttaa lähinnä lentokoneen istuintaskussa muhineelta läystäkkeeltä, josta löytyy pinnallisia juttuja tyyliin "Being There: Tokyo" ja puffi The Policen tulevasta keikasta.

The Police. Ei, ei, ei. Economist, herätys! Teillä on hyvä viikkolehti, ei kvartaalijulkaisun tekeminen voi olla näin vaikeaa!

No, onneksi Monocle jatkaa aivosolujen hellimistä artikkelilla Luzernin metsämessuilta ja tietopaketilla tanskalaisesta simpukoiden naruviljelystä.

Olen miettinyt pitkään, mitä lehtiä sitä jaksaisi lukea. Päivittäinen sanomalehti ei oikein tunnu fiksuimmalta idealta, sillä ensinnäkin se tuottaa järjettömästi paperia, jota saa olla kantamassa paperinkeräykseen koko ajan ja toisekseen uutisoinnissa on päivittäistasolla niin paljon kohinaa, ettei pidempiä linjoja aina näe.

Nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt aika hyvän setin uutislehtiä. Niistä tärkein on The Economist, jota olen lukenut vuosia ja jonka taso jaksaa aina yllättää positiivisesti. Nimestään huolimatta lehti on paljolti yleisuutislehti, mutta kannattaa pitää mielessä, että kaikki kirjoitukset ovat käytännössä lehden mielipiteitä. Harva artikkeli on kirjoitettu täysin objektiivisen ihmettelevästi. Poliittisesti luonnehtisin tätä "libertaariksi".

Toinen viikkojulkaisu, jota olen tilannut pitkään, on Guardian Weekly. Tämä tabloidi julkaisee Guardianin artikkeleita sekä otteita Observerista ja Washington Postista. Katsantokanta on päiväuutisointia pitkäjänteisempi ja tyypillinen lukija on liberaali vihervasemmistolainen, joka sijoittaa salaa veroparatiiseihin.

Ja lopuksi se syy, miksi oikeastaan kirjoitin tämän entryn. Guardian Weeklyn kylkiäisenä on tullut Le Monde Diplomatiquen englanninkielinen versio kerran kuussa. Nyt kuitenkin on alkanut ilmestyä Le Monde Diplomatique suomen kielellä, joka varmaan johtaa siihen vaihtamiseen. Englanninkielinen versio kun on painettu hankalalukuiselle riisipaperille ja suomiversio on pokkari. Lisäksi harvinaisen raskassoutuiset alunperin ranskankieliset vuodatukset on varmaan helpompi omaksua käännössuomesta kuin käännösenglannista. Diplon poliittinen viiteryhmä löytynee Juttutuvasta.

MTV2-kanavalta silmiini osui norjalaisen Datarock-yhtyeen uusi musiikkivideo Computer Camp Love. 80-luvun tietokoneharrastajat tykkäävät.

Säädä tilavuus yhteentoista ja klikkaa mitä todennäköisimmin laillista kopiota YouTubessa tai imuroi parempilaatuisena suoraan Datarockin sivulta.

Suomen Elokuva-arkiston kahden näytöksen sarja 'Dokumentin ytimessä: Puolustusvoimat esittää' oli sangen viihdyttävä kokemus. Tänään esitetty toinen näytös sisälsi muun muassa suomalaisen Duck and Cover -elokuvaa vastaavan Ydinräjähteet ja omakohtainen suojautuminen niiden vaikutuksilta (1962). Filmin mukaan liikkuvasta ajoneuvosta kannattaa hypätä räjähdyksen sattuessa, koska "muutoin voi käydä huonosti". Lisäksi esitellään tunnettu poteron suojapaperi. Suomalainen soturi tietenkin myös keskittyy ydinräjähdyksen jälkeen sammuttamaan alkaneita maastopaloja. Kaiken tärkeintä on kuitenkin suomalaisen sotilaan kuri ja tottelevaisuus, jolla tästäkin selvittäisiin.

Erinomainen on myös Pääesikunnan tiedotusosaston katsaus 1/1961 (joka oli ainoa katsaus mitä Pääesikunta ylipäänsä sodan jälkeen tuotti). Siinä tarjotaan esimerkkejä alati kehittyvistä Puolustusvoimista. Kehitys on näkyvissä muun muassa uudistetussa sulkeisohjesäännössä, jossa lepo on uudistettu siten, että "kädet ovat sivuilla vapaasti, nyrkkiin puristettuna, keskisormi housunsauman kohdalla".

Ajan hammas on julma. Voin jo kuvitella, miltä uusimman, vuoden 2000 dokumentin simulaattorifiilistely näyttää vuonna 2040. 70-luvulla tehdyn elokuvan Datasaab -merkkiset nauha-asemat olivat jo aika hienoja.

Tekijänoikeuslaki tullee hyväksytyksi. Tulos on epämiellyttävä. Lakejahan luetaan kuten ne on kirjoitettu, eikä kuten joku on jossakin epämääräisessä ponnessa spekuloinut. Syntynyt keskustelu on kuitenkin toivottavasti alku uudelle aikakaudelle kansalaiskeskustelussa, ainakin kun kyse on aiheesta, joka koskettaa uuden tekniikan tuntijoita ja Internetissä koko tiedostavan ikänsä kasvanutta sukupolvea.

Tekijänoikeuslain lobbauksessa käytetyt argumentit mediayhtiöiden ja heidän eturyhmittymiensä taholta näyttävät, kuinka nämä yritykset eivät ole vielä ymmärtäneet uuden tekniikan tuomaa murrosta tuottaja-kuluttaja -suhteessa (huolimatta takavuosien dotcom-sijoituksistaan). Radion, television, massamusiikin ja elokuvien vyörytyksessä kulttuurin tuotanto on vääristynyt alkuperäisestä kollektiivisesta ja tasa-arvoisesta viihteen tuotannosta puhtaaksi tuottajalta kuluttajalle tapahtuvaksi siirroksi. Pitkään tämä onkin ollut ymmärrettävää siksi, että "ammattimainen" tuotanto on ollut teknisesti korkea- ja tasalaatuisempaa kuin autotallituotanto. Nyt tietotekniikka kuitenkin mahdollistaa Hollywood-tasoisen tuotannon kellarissa, kuten esimerkiksi Star Wreck todistaa. Samalla yhä useammalla "kuluttajalla" on taskussaan esimerkiksi videokamera ja salkussaan editointilaitteisto. Heillä on myös tavallista mediaa tehokkaampi mainostuskoneisto käytettävissään - ilmaiseksi. Aktivistit ovat rakentaneet heille myös kaiken tarvittavan lakiteknisen avustuksen.

Joidenkin kansanedustajien näkemys siitä, että tekijänoikeuslain puutteelliseen valmisteluun kypsyneiden kansalaisten yhteydenotot eivät olisi spontaaneja vaan jonkin eturyhmän "masinoimia", heijastaa tätä samaa tuottaja-kuluttaja -asetelmaa politiikan osalta. Näiden kansanedustajien mielestä kansalaisen pitäisi ilmeisesti saada Oikea Mielipide joka kotiin jaettavasta Virallisesta Lehdestä, ja kun edustaja on kerran tullut valituksi, hänestä tulee Paavin kaltainen valmiste, joka laukoo erehtymättömiä kommentteja ex cathedra. Kun Internet saa aikaan vastalauseiden vyöryn, nämä vanhat höyrykoneajassa elävät edustajat ärsyyntyvät, sillä he eivät ymmärrä Internetin siivittämää uskomatonta tehokkuutta ja vapaaehtoisuuden tuomaa hurjaa motivaatiota. Oikeastaan on ihan oikein, että he ärsyyntyvät. Muitakin äänestettäviä kun on.

Veikkaan, että näemme lähiaikoina lisää fiksuja poliitikkoja ja ehkä jopa fiksuja mediayhtiöitä. Nämä ymmärtävät "peer-to-peer"- ja Creative Commons-tyyppisen sisällöntuotannon ja toisaalta samoin periaattein käytävän poliittisen keskustelun voiman ja osaavat kääntää sen omaksi hyödykseen. Vanhaan kiinnittyneille kansanedustajille tämä tulee tuntumaan lähes yliluonnolliselta mielipiteenmuokkauskyvyltä. Sillä riittävän kehittynyttä tekniikkaa ei voi erottaa magiasta.

Savon sanomat kirjoittaa tämänpäiväisessä numerossaan valistuneesti kasvissyönnistä. Otsikolla Kasvissyönti karkasi käsistä lehti kuvailee Niinan (nimi muutettu) kohtalokasta porttiteoriatarinaa.

[...] Niina (nimi muutettu) kertoo, että kasvisruokakokeilut alkoivat jo 12-vuotiaana. [...] Noudatimme tiukkaa linjaa ilman kalaa tai vaaleaakaan lihaa. [...] Niina arvioi, että "homma karkasi käsistä" rippikouluiässä.

Popsi, popsi porkkanaakin on vanhentunut ohje. Lehti tietää nimittäin kertoa myös, että "Porkkanan, pähkinöiden ja siementen jyrsiminen tehostaa hammaseroosiota entisestään. Kiille syöpyy pois."

Onneksi terminologia on sentään hallussa: "Täysvegaaneja on vähemmän. Hehän jättävät myös kalan [...] täysin pois." Artikkelin mukaan kasvissyöjillä on yleisemmin syömishäiriöitä (siis kumpikohan johti kumpaan?) ja seuraukset voivat olla kauheat: "Monet joutuvat suoraan pakkoruokintaan. Ravintoa annetaan aluksi letkun kautta."

Tämänpäiväinen A-Talk oli katsomisen arvoinen. Jos missasit sen, kannattaa käydä YLEn Mediasalissa katsomassa se.

Ja ne omat kommenttini hyvin lyhyesti. RFID-passin sijasta biometrinen etäluettava passi voidaan tehdä 2D-juovakoodilla (esim. MaxiCode soveltuu hyvin liikkuviin kohteisiin, joskin tutumpi lienee Datamatrix). Sitä käyttävät logistiikkafirmat nopeasti liikkuvien pakettien seurantaan - miksei siis passinlukupiste ohi kävelevien, passia vilauttavien matkustajien seurantaan?

Edelleen avainkysymys siitä, pelastaako tietojen luovutus (ja yleensä kansalaisten seuranta) turvallisuutta oikeasti vai onko se vain turhahko harjoitus, jäi piinallisesti liian pienelle käsittelylle. Bruce Schneierin blogissa on hyvä esimerkki siitä, kuinka kerätyille tiedoille alkaakin ilmaantua muita, käteviä käyttötarkoituksia, varsinkin kun tietokantoja ei pystytä kunnolla valvomaan.

Muuten EFFIn edustaja ja tietosuojavaltuutettu pitivätkin hyvin järjen soihtua palamassa. Hyvä homma.

BugMeNot on niin loistokeksintö, etten tiedä miksi en ole sitä aiemmin löytänyt. Sen avulla rekisteröitymistä vaativiin palveluihin pääsee käsiksi helposti. Myös Mozillan laajennos on saatavilla.

Erityisen hauska on heidän oma rekisteröitymisensä. Palvelun käyttöön ei tarvitse rekisteröityä, paitsi jos satut olemaan itse pakkorekisteröitymistä vaativalla saitilla töissä. Tällöin pitää täyttää rekisteröitymislomake.

Olen vuoden verran huvitellut kysymällä ihmisiltä, mikä on maailman suurin valuutta kierrossa olevan määrän perusteella. Tähän asti oikea vastaus on ollut US-dollari. Nyt kuitenkin hyvänä kakkosena ollut valuutta (joka siis oli aina seuraava kysymykseni) on mennyt taalasta ohi. Lentoyhtiöiden mailit eli suomalaisittain pisteet ovat kasvaneet niin suuriin määriin, että niiden kuluttaminen tätä vauhtia kestää 25 vuotta, kertoo The Economist.

Jos lentomaileja on päässyt kertymään "väärälle" lentoyhtiöallianssille, ne voi "pestä" kierrättämällä ne sopivan luottokorttifirman kautta. Mailit muutetaan tällöin ko. luottokortin bonuspisteiksi ja niillä ostetaan sitten bonuspistelentoja tai ne siirretään edelleen. Sopivia yhdistelmiä voi yrittää arpoa luottokorttifirmojen esitteistä - tätä olen itse nähnyt tehtävän.

Economistin mukaan yhden lentomailin käypä hinta bonuspistemarkkinoilla on hieman alle kaksi US-senttiä ja niiden muuntohinta lennoiksi on yhdestä kymmeneen US-senttiä. Finnairin bonuspisteet näyttävät olevan kilometripisteitä, jolloin yhden pisteen käypä vaihtohinta tällä hetkellä on sentin luokkaa. Tällä nopealla laskennalla Helsinki-Tokio -bonuslennon hinnaksi tulee 1500 euroa.

Koska pisteitä ei ole sidottu kultakantaan, ei ehkä kannata istua oman bonuspistekasansa päällä kauaa, vaan pistää se haisemaan vielä kun niillä on jotain arvoa. Jos matkustus ei huvita, pisteet voi todellakin muuntaa luottokorttifirman kautta esimerkiksi Afrikkaan lähettäviksi antibiooteiksi. Mutta niistäkin joudut maksamaan tuloveron, jos lensit alun perin työnantajasi kustannuksella.

WTO:n edustajan Hank Hardy Unruhin esitelmä Tampereella silloisen TTKK:n Fibers and Textiles of the Future -seminaarissa oli hyvin onnistunut jäynä. Jäynän takana oli porukka nimeltä The Yes Men, nettisivuston gatt.org itselleen napannut yhteiskuntakriittinen ryhmittymä. Jäynä on ratkiriemukasta katsottavaa elokuvassa The Yes Men, joka esitettiin Espoo Cinéssä perjantaina. Suosittelen kyseistä rainaa tamperelaisille teekkareille jo pelkästään kotiseuturakkauden tähden (elokuvassa esiintyvät muun muassa Mikontalo, Tapsantori, Festia ja Olvi). Muut saavat elokuvasta varmasti ainakin nauruntyrskäyksen, pari.