Sanomalehtikatsaus
Olen jossakin määrin lehtiaddikti. Tilaan varovasti arvioiden pariakymmentä julkaisua, suurimmaksi osaksi ulkomaisia. Hiljattain päätin tilata myös Monoclen, Wallpaper-lehden luojan uudehkon "talouslehden", koska totesin ostavani kuitenkin jokaisen irtonumeron.
Ihastukseni Monocleen alkoi numerosta 2, jossa oli artikkeli Norjasta. Kuvitus oli ensiluokkaista: sivulla seisoi täti hiljaisen kylän lakeuksilla potkukelkan kanssa. Numerossa 4 lehti sitten kirjoitti Afganistanin huumeparonien huviloiden arkkitehtuurista ja Azerbaijanin nuoren polven diplomaateista. Nyt postiluukusta kolahtanut numero 7 kertoo muun muassa venäjän atomienergiahallinto Rosatomin järjestämästä Miss Atom -kauneuskilpailusta, jonka voittaja, vaaleatukkainen, siro ja pantterikuvioiseen mekkoon pukeutunut Elena "suunnittelee terrorismin vastaisia liiketunnistimin varustettuja järjestelmiä ja tunkeilijoita karkottavia vartiotorneja".
Talouslehtipä hyvinkin. Harvassa talouslehdessä vaan julkaistaan liitteenä jatkosarjana mangaa.
Etabloituneemman talouslehden Economistin vastaisku Monoclelle on Intelligent Life, jonka nimi on kyllä tolkuttoman epäonnistunut (toivottavasti heidän sisustusliitteensä nimi ei ole Intelligent Design). Sain juuri siitä ensimmäisen numeron käsiini ja en ole erityisen vakuuttunut sisällöstäkään. Lehti vaikuttaa lähinnä lentokoneen istuintaskussa muhineelta läystäkkeeltä, josta löytyy pinnallisia juttuja tyyliin "Being There: Tokyo" ja puffi The Policen tulevasta keikasta.
The Police. Ei, ei, ei. Economist, herätys! Teillä on hyvä viikkolehti, ei kvartaalijulkaisun tekeminen voi olla näin vaikeaa!
No, onneksi Monocle jatkaa aivosolujen hellimistä artikkelilla Luzernin metsämessuilta ja tietopaketilla tanskalaisesta simpukoiden naruviljelystä.
Other articles in category /Havaintoja/Media --
Share link






